Avataan tähän keskusteluketju siitä, milloin kukin meistä tunnisti oman identiteettinsä.
Itsellä varhainen lapsuus meni niin, että uskoin olevani poika - vaikka siskojen kertomukset ja omat kiinnostukset viittasivat myös prinsessaleikkien suuntaan. Varhaismurkkuna havaitsin tähän ilmiöön selkeästi - kuulun siis joukkoon, jota transvastaiset piirit yrittävät vähätellä Rapid Onset of Gender Dysphoria -käsitteellä - ilmaantuminen saattoi olla äkillinen, mutta tila pysyvä.
Onnekseni sain sille nimen Kauneus ja terveys -lehdessä olleesta transvestiittejä koskevasta artikkelista joskus 1960-70-lukujen vaihteessa. Tuo artikkeli antoi minulle eväät asian käsittelyyn ja itsessäni hyväksymiseen. Meni kuitenkin yli neljäkymmentä vuotta, ennen kuin siitä muille uskalsin kertoa. On tosin käynyt myöhemmin ilmi, että olin jo tuolloin lapsena jäänyt kiinni tästä asiasta äitini kohdalla.
Heipä hei kaikki!
Vasta tupsahdin tänne foorumille. Lapsena olisin halunnut aina sukkahousut jalkaan ja muutakin. Äidin hylättyjä sukkahousuja käytin salaa jo ala-asteella housujen alla, 80-90 - luvun vaihteessa. Koskaan en uskaltanut muuhun, olin muutenkin koulukiusattu. Tämä jatkui läpi ylä-asteen. Ammattkoulussa koitin skarpata, kuuluin porukkaa, koitin karistaa sukkahousut yms. 2000 koulut loppui, paluu kotikulmille, feminiini minä palasi myös.
Pikkuhiljaa uskaltauduin ostoksille naisten osastolle, sukkikset näkyi sandaaleista, lahkeet lyheni, kenkiä, värikkäitä vaatteita. Pukeuduin itsekseni kotona... Ex vaimo ei sulattanut kun sukkikset, ei oikein niitäkään. Nyky suhteessa voin enemmän olla itseni, mutten julkisesti vieläkään uskalla. Kuitenkin vasta uskaltauduin kaupungille vaaleissa naisten läysissä housuissa, kiilakorko sandaaleissa, sukkanehat, sukat, alusvaatteet, toppi. Hiukset kasvaa, väriäkin laitoin. Viime aikojen kehitys lienee paljolti psykologini ansiota, jalka on jo kaapin oven välissä.
Terkuin Miisa