Itselläkin oli ns. boy mode ja girl mode vaihe yli 10 vuotta, eli esim. julkisesti ja sukulaisten kanssa ei tullut mieleenkään pukeutua mekkoon tai kertoa asiasta (lähinnä pelkäsin asiaa tiedon ja kokemuksen puutteessa), mutta välillä yksin kotona ja joidenkin ystävien tai myöhemmin kumppanin kanssa pystyi viettämään päiviä mekossa ja meikeissä, josta tykkäsin todella paljon. Ulostuleminen tapahtui siinä vaiheessa kun oli jonkun aikaa tuntunut siltä että en halua enää olla boy modessa ikinä. Esim. suutuin ajatuksesta että en muka voisi mennä laittautuneena kaverin kotijuhliin. Sitten huomasi myös transition mahdollisuudet netissä keskustellen ja tietoa hakien. Ei tarvitsisi enää poistaa tekorintoja jos kasvattaisi omat, töihin mennessä ei poista lakkoja kynsistä, voi kasvattaa mieleiset hiukset peruukin tilalle, yms.

Minun mielestä cd/tv-kausi oli antoisaa aikaa elämässä ja siitä kannattaa ottaa kaikki ilo irti kun elämme vain kerran. Jos takaisin miesmoodiin palaaminen alkaa useasti tuntumaan pahalta ja siitä tuntee vihaa, ahdistusta yms. ikävää tuntemusta, niin silloin oman kokemuksen mukaan kannattaa harkita transitiota. Jos miehenä eläminen on ihan Ok ja välillä tykkää tyttöillä, niin sekin on hyvä ja silloin ei välttämättä kannata transitioitua.

Kirjoituksesi on hyvä ja ajatuksia herättävä. Näen tilanteessasi yhtenä vaihtoehtona eräänlaisen välimallin, jossa välillä hypätään miesmoodiin ja nautitaan sen eduista (onhan ne ulkohommat ja autotallihommat oikeasti mukavia).🙂 Pienen loman jälkeen paluu kaivattuun identiteettiin tuntuu antoisalta.

Mietin miten oma elämäni muuttuisi, jos tulisin omalle perheelleni kaapista ulos. Mikäli minut hyväksyttäisiin, hyppäisin huomattavasti useammin Sannan rooliin kotona ja muihin kaupunkeihin suuntautuvilla reissuilla, koska perheen asettamat rajoitteet olisivat (ehkä) poissa. Riskinä olisi "fiksautuminen" Sannan rooliin siten, että se alkaisi määrittää ajankäyttöni.

Minulla ei kuitenkaan riittäisi pokka tulla kaapista julkisesti ulos. Haasteeni on ensisijaisesti yhteiskunnallinen. Olen saanut liikaa negatiivisia kokemuksia liikkuessani Sannan roolissa julkisilla paikoilla, koska fyysisen kokoni vuoksi en ole läpimenevä. Suomessa transvestiitteja ei ole arkipäiväistetty. Näiden syiden vuoksi koen, että julkisena transvestiittina olisin tunnettu transvestiittina. En olisi enää perheenisä, lapseni joukkueen huoltaja, työni tiukka ammattilainen, urheilun harrastaja, autoharrastaja.

Uskoisin, että pystyisin "pitämään Sannan kurissa" tarvittaessa. Vuosia sitten olin yli kuukauden mittaisella ulkomaankomennuksella, jossa minulla oli mahdollisuus pukeutua ja meikata hotellihuoneessa joka ikinen ilta. Tuohon aikaan pokka ei riittänyt lähteä julkisille paikoille. On pakko myöntää, että paluu Suomeen aiheutti jonkinasteisen masennuksen, kun en enää saanut toteuttaa itseäni. Alakulo meni kuitenkin ohi, koska muiden aktiviteettien ansiosta aivoni saivat muuta mietittävää. Adaptoiduin tilanteeseen, jossa mahdollisuus Sannana olemiseen tulee ehkä kerran kuukaudessa.