Heipähei,
Viime vuosina olen käsitellyt sukupuoli-identiteettiä monella tapaa, itsekseni, lääkärin kautta psykologille ja avopuolison kanssa. Olen viimeaikoina ollut aika tiukassa paikassa itseni kanssa ja pohdin isompia valintoja ratkaistakseni tilanteen.
Olen antanut itselleni tilaa tutustua itseeni ja piilotettuun/kaivattuun/salattuun identiteettiini. Se on vienyt mukanaan, mutta tuonut paljon murhetta. Olen jämähtänyt vähän paikalleen, kun en halua poistua saavuttamastani hyvästä tilasta. Kotona voin olla miltei oma itseni, rajoissa jotka tuntuu hyvältä milloinkin, enkä aiheuta pahennusta kenellekkään. Mutta en juurikaan poistu kotoa, enkä tahdo lähteä ulkotöihin tai ns. likaisiin töihin autotalliin, joita olen paljon harrastanut. Nämä ns. likaiset "miehiset" työt ovat olleet mun henkireikä ja tuonut paljon iloa elämään. Nyt huomaan möllöttäväni piilossa saavuttamassani hyvässä paikassa, sellaisena kun haluan, mikä tuntuu hyvältä, tekemättä juuri mitään. En meinaa saada itseäni kauppaan tai muille asioille, kun joudun poistumaan tilastani, vaihtamaan vaatteet yms...kyllä te tiedätte. Aika menee vähän hukkaan varsinkin kun olen nyt ollut lomalla.
Tilanne vähän pakottaa tekemään ratkaisuja, joihin en ole valmis. En ole valmis tulemaan kaapista ulos julkisesti, joka helpottaisi oloa ja eloa mielettömästi. Toinen vaihtoehto on työntää tämä puoli pois ja jatkaa elämää vanhaan malliin, joka myös tuntuu mahdottomalta. Turhauttavaa, uuvuttavaa...
Ei olisi ensimmäinen kerta kun Miisa poistuisi chätistä pussissa UFF:in pönttöön... Olen vähän sitä mieltä että, tieto, ymmärrys, itsensä hyväksyminen ja salliminen tuottaa pahempaa masennusta. Olkaa tytöt varovaisia avatessanne salaisia arkkujanne. Itse en ainakaan ole ollut valmis tähän.
Pahoittelut avautumisesta.
Terkuin Miisa
Itselläkin oli ns. boy mode ja girl mode vaihe yli 10 vuotta, eli esim. julkisesti ja sukulaisten kanssa ei tullut mieleenkään pukeutua mekkoon tai kertoa asiasta (lähinnä pelkäsin asiaa tiedon ja kokemuksen puutteessa), mutta välillä yksin kotona ja joidenkin ystävien tai myöhemmin kumppanin kanssa pystyi viettämään päiviä mekossa ja meikeissä, josta tykkäsin todella paljon. Ulostuleminen tapahtui siinä vaiheessa kun oli jonkun aikaa tuntunut siltä että en halua enää olla boy modessa ikinä. Esim. suutuin ajatuksesta että en muka voisi mennä laittautuneena kaverin kotijuhliin. Sitten huomasi myös transition mahdollisuudet netissä keskustellen ja tietoa hakien. Ei tarvitsisi enää poistaa tekorintoja jos kasvattaisi omat, töihin mennessä ei poista lakkoja kynsistä, voi kasvattaa mieleiset hiukset peruukin tilalle, yms.
Minun mielestä cd/tv-kausi oli antoisaa aikaa elämässä ja siitä kannattaa ottaa kaikki ilo irti kun elämme vain kerran. Jos takaisin miesmoodiin palaaminen alkaa useasti tuntumaan pahalta ja siitä tuntee vihaa, ahdistusta yms. ikävää tuntemusta, niin silloin oman kokemuksen mukaan kannattaa harkita transitiota. Jos miehenä eläminen on ihan Ok ja välillä tykkää tyttöillä, niin sekin on hyvä ja silloin ei välttämättä kannata transitioitua.